Sari Viertiö (keskellä) tähyämässä usvaisia maisemia Laatokan Riuttavuorella 30.8.2003 Yhdyskuntasuunnittelun Seura ry:n retkellä. Sari oli aloittanut vuotta aikaisemmin seuran johtokunnan jäsenenä.
Yhteinen työura ei välttämättä tarkoita läheisyyttä. Vuosikymmeniäkin kestänyt työyhteisön myötä muovautunut tuttavuus voi olla jättämättä jälkiä, jos yhteiset arvot ja molemminpuolinen ymmärrys puuttuvat. Arkkitehti Sari Viertiö menehtyi 7.3.2023 vaikeaan sairauteen vasta 61-vuotiaana. Sari toi raikkaita tuulia Helsingin kaupungin kaavoituksen ja kiinteistötoimen organisaatioon ensin kaavoituksen merkeissä 2000-luvun alussa ja vuodesta 2008 lähtien rakennusvalvonnan arkkitehtina. Samana vuonna hän oli – kaksikymmentä vuotta Otaniemessä arkkitehdin tutkinnon suoritettuaan – valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta. Taidehistorian, filosofian ja estetiikan opinnot toivat syvyyttä Sarin toimenkuvaan Helsingin rakennusvalvonnassa. Niissä painottuivat kaupunkikuvalliset ja rakennussuojeluun liittyvät kysymykset, joihin Sari päälle vyöryvän lupahakemusmassan ja kiireen keskellä toi monille kollegoille ennen kokemattomia filosofis-esteettisiä, mutta myös rakennushistoriallisia ulottuvuuksia. Sarilla oli kokemusta myös Museoviraston restaurointitoimistosta sekä Vantaan kaupunginmuseon rakennustutkijana.
Sarin rooli RY-lehden piirissä oli merkillepantava. Sari oli yhtenä meistä mukana keskusteluryhmässä, joka satunnaisesti kokoontui päätoimittajan johdolla pohtimaan ajankohtaisia rakennetun ympäristön ilmiöitä ja kokosi keskusteluista RY-lehteen artikkelin. Viimeisin näistä ajoittui juuri pandemian kynnykselle tammikuussa 2020. Siinä Sari ehkä hiukan oraakkelimaisesti aprikoi, voisiko Sisä-Suomen mökeille löytyä yllättäen käyttöä ja kysyntää kiihtyvän globaalin ilmastonmuutoksen seurauksena.[1] Omissa artikkeleissaan Sari pohti Helsingin Lehtisaaren kaavoitusta ja rakentamista, lähiöiden tulevaisuutta, arkkitehtipiirustusten muuttuvaa luonnetta digitaalisessa ympäristössä sekä raportoi tanskalaisesta arkkitehtuuripolitiikasta. Helsingin arkkitehtuuripolitiikan julkaisuun, jonka toimituskunnassa Sari oli, hän kirjoitti oivaltavan artikkelin lähiöistä. Siinä hän kyseenalaisti trendin, jossa lähiöt nähdään lähinnä vain asuntokysymyksen määrällisen ongelman ratkaisuna. Sari Viertiö päättää Apoli-artikkelinsa: ”Mutta ovatko juuri lähiöt lisärakentamisen vapaata riistaa vai voisivatko ne hienovaraisesti kohennettuina tarjota meille tulevaisuuden vaihtoehtoisia asumismuotoja autenttisissa ja ajastaan kertovissa kaupunginosissa.[2]
Sari osallistui Helsingin rakennusvalvontaviraston satavuotishistoriateoksen kuva-aineiston kokoamiseen.[3] Helsingin toimialauudistuksessa vuodesta 2017 ja sitä seuranneissa fyysisten toimitilojen uudelleenjärjestelyissä Sari kantoi huolta historiallisen, rakennusvalvonnan arkiseen työhön liittyvän ja digitoimattoman kuva-aineiston kohtalosta, mukaan luettuna muu uhanalaiseksi ajautunut painettu aineisto. Huomattava osa siitä saatiin pelastetuksi, osa valokuvista RTY:n toimistoon Kettutielle ja vuosikymmenten aikana kerrytetty rakennusvalvontaa ja kaupunkisuunnittelua koskeva lehtileikearkisto kaupunginmuseoon. Vaikka digitointi etenee, niin perinteinen fyysinen aineisto on edelleen osin korvaamatonta.
Sari Viertiö toimi RY-lehden lisäksi monissa muissa kansalaisaktiviteeteissa. Yhdyskuntasuunnittelun seuran puheenjohtajana ja johtokunnan jäsenenä hän oli vuosina 2002–08. Rakennustaiteen seuran sihteeriys ajoittui vuosiin 1991–94, jonka jälkeen oli vuorossa saman seuran johtokunnan jäsenyys yli kymmenen vuoden ajan.
Sari Viertiö ymmärsi ja vaali rakennusperintöä intensiteetillä, johon vain harva yltää. Arkkitehtuurin historian opetustehtävät konkretisoituivat käytännön restaurointitehtävissä. Helsingissä niihin lukeutuu Eläintarhan huvilan nro 14 vuonna 2000 valmistunut restaurointi lähellä Helsingin kaupunginteatteria. Sari kuvailee pyrkineensä huvilan restauroinnissa palauttamaan nimenomaan huvilan alkuperäisen historiallisen atmosfäärin.[4] Helsingin silloinen kaupunkikuvaneuvottelukunta pääsi tutustumaan huvilaan vajaa 10 vuotta sitten. Neuvottelukunnan jäsenet saivat lyhyen hetken nauttia huvilan taianomaisesta atmosfääristä.
Sari harrasti maalaustaidetta. Oppeja hän haki muun muassa Helsingin yliopiston legendaarisesta Piirustussalista Porthanian instituuttirakennuksen ylimmässä kerroksessa. Sari osallistui maalauksillaan lukuisiin omiin ja yhteisnäyttelyihin.
Sari lähti jatkamaan taidehistorian opintojansa pandemian jo rajoittaessa normaalia elämää. Sairaus ei heti muuttanut suunnitelmia, mutta tauti osoittautui Sarin voimia suuremmaksi. Yli kymmenen vuotta kestäneet yhteiset työponnistelut rakennusvalvonnassa jäävät pysyvästi elämään. Sari Viertiö jätti työyhteisöön jäljen, jota arvostetaan ja joka muistetaan.
Lauri Jääskeläinen
Marina Fogdell
Marjut Kauppinen
Ulla Vahtera
Kuva: Lauri Jääskeläinen
[1] Tähän me ajauduimme. RY 2:2020 s. 26–31.
[2] Helsingin arkkitehtuuripoliittinen ohjelma 2010, s. 50–67.
[3] Marja Heikkilä-Kauppinen: Saanko luvan? 200 vuotta pääkaupungin rakennusvalvontaa – satavuotias rakennusvalvontavirasto. 2012.
[4] Sari Viertiö: Restoring Atmosphere. Villa 14 in Helsinki. The Look of Leisure. Historic Seaside Villas of the Northern Baltic. Toim. Laura Berger 2021, s. 114–125.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |