Millaista on asuminen 1700-luvun merilinnoituksessa vuonna 2022? Suomenlinnassa käy parhaimpina vuosina miljoona turistia. Heidän joukossaan kulkee 800 ympärivuotista suomenlinnalaista, joista valtaosa asuu vuokralaisina valtion omistamissa ja Suomenlinnan hoitokunnan hallinnoimissa rakennuksissa.
Ruotsalaiset alkoivat rakentaa Sveaborgia suojaksi venäläisten vahvistuvaa laivastoa vastaan vuonna 1748. Merilinnoitus on nähnyt ruotsalaisen ja venäläisen kauden, suomalaista kautta on eletty yli sata vuotta. Vaikka linnoitus vanheni, elämä ei sieltä väistynyt. Osa rakennuksista on alkuperäisessä käytössään edelleen, ja lukumääräisesti merkittävin rooli on asunnoilla.
Suomenlinnan hoitokunta perustettiin, kun puolustusvoimat luopui Suomenlinnasta ja se siirtyi Museoviraston hallintaan. Ensimmäinen käyttösuunnitelma valmistui vuonna 1974. Siinä hahmoteltiin ja visioitiin linnoituksen uutta käyttöä ja korjaamista, ja siinä tehdyt linjaukset ohjaavat hoitokunnan toimintaa edelleen.
Kun hoitokunnan työ alkoi, linnoitus oli päässyt heikkoon kuntoon. Alkoi valtava korjausurakka. Käyttösuunnitelman kantavia tavoitteita oli luoda Suomenlinnaan elävä yhteisö, jota ei voisi syntyä ilman käyttökunnossa olevia rakennuksia. Kaiken pohjana oli restaurointiperiaate, jonka mukaan kunnostustyön tuli tapahtua ”antikvaariset ja rakennustaiteelliset näkökohdat yhdistäen”.
Ei kahta samanlaista asuntoa
Asuntokorjaukset Suomenlinnassa tarkoittavat sitä, että ollaan päivittäin tekemisissä kivi-, tiili- ja puurakenteiden sekä laastien kanssa, selvitetään rakennusten korjaushistoriaa ja tutkitaan materiaalikerroksia ja niiden yhteensopivuutta.
Pohditaan rakenteiden rakennusfysikaalista toimintaa, kosteudenhallintaa ja ilmanvaihtoa. Vastataan palvelupyyntöihin, katselmoidaan, havainnoidaan, suunnitellaan. Rakennuksia on yli 200, asuntoja kolmisensataa. Suomenlinnassa on 80 hehtaaria maapinta-alaa kahdeksalla eri saarella.
Aloitetaan kierros Kurtiinitalosta, jota ei voi olla huomaamatta, kun kulkee lauttarannasta länteen kirkon vasemmalta puolelta. Aukiota rajaa nivelikäs rakennusmassa, jonka ensimmäinen vaihe Kurtiinitalo on. Bastioni Bielke rakennettiin keskikäytäväkasarmin jatkoksi hieman myöhemmin. Rakennus laajeni vielä 1840-luvulla, kun Upseeritalo kohosi sen oikeanpuoleisimmaksi siiveksi.
Vaikka asumismukavuudet ja suojeluarvot onkin useimmiten mahdollista sovittaa yhteen, tulee välillä vastaan monimutkaisempia kysymyksiä. Näitä asioita pohdittiin hoitokunnan restaurointiyksikön kävelykokouksessa loppukesästä. Valituissa kohteissa keskusteltiin asuntojen ominaislaadusta ja niiden restaurointiin liittyvistä arvo- ja materiaalivalinnoista.
Saavumme asuntoon, josta asukkaat ovat muuttaneet pois. Se on yksi niistä hetkistä, jolloin asunnot tarkastetaan ja korjaustarpeet arvioidaan. Tällä kertaa teemme katselmuksen porukalla.
”Värit ja materiaalit on harkittu peruskorjausten yhteydessä. Yleensä nyt näkyvissä oleville väreille löytyy viite ja perustelu historiasta. Jos ei, on päädytty neutraaleihin sävyihin. Esimerkiksi uudet keittiökalusteet on päätetty maalata vaaleanharmaaksi”, kuvailee yliarkkitehti Tuija Lind.
”Yksittäiset asunnot saattavat tuntua irrallisilta ja muuttokorjausta varten tehtävät päätökset vähäisiltä, mutta ne ovat aina osa suurempaa rakennuksen ja linnoitushistorian kokonaisuutta. Pienikin muutos on voitava perustella.”
Täällä paperitapetit ovat hyväkuntoiset, samoin keittiö ja kylpyhuone. Ikkunat kaipaavat jo restauroijaa. Yhden huoneen lattiaan on 1990-luvun peruskorjauksessa jätetty muovimatto, kenties 1970-luvulta, ja pohdimme, poistetaanko se. Kolmenkymmenen vuoden takaisen työselityksen mukaan hyväkuntoisia pintoja ei uusita. Päädymme siihen, että nyt jo huonoon kuntoon päässeestä matosta otetaan asbestinäyte ja tutkitaan, löytyykö levytyksen alta ehjä lankkulattia.
Jatketaan matkaa Susisaareen.
Suojeluarvot vuokra-asunnoissa
Paikallismajurin talon kaareva julkisivu kehystää linnanpihaa Ehrensvärdin haudan vieressä. Rakennukseen suunnitellaan laajaa alapohjakorjausta, jossa uusitaan jo pitkään harmia aiheuttanut runkoviemäri ja samalla muuta talotekniikkaa. Täällä alapohjaan on 1980-luvun peruskorjauksessa lisätty mineraalivillaa alkuperäisten vankkojen palkkien ja niiden välisen tiilitäytön molemmille puolille. Lankkulattia on silloin irrotettu, mutta saatu takaisin paikoilleen.
Alapohjan tarkastusluukusta löyhähtää vahva kosteusvaurion haju; laitetaanpa kansi toistaiseksi takaisin. Peruskallion muotojen takia osa alapohjasta jää tuulettumatta. Viemärien kaadot ja kannatukset ovat mitä sattuu, ja talossa on kärsitty toistuvista tukoksista. Mukavuuksien lisääminen rakennuksiin on tuonut mukanaan myös riskejä ja paljon uutta kunnossapidettävää. Viemärittömässä ja vessattomassa asunnossa ei moni kuitenkaan olisi enää valmis asumaan.
Kaikki yksilöllisesti koetut hyvän asumisen ratkaisut eivät välttämättä ole täällä mahdollisia, kuten ei toisaalta monessa muussakaan vuokra-asunnossa.
Sotilasarkkitehtuuria tulee tarkasteltua usein ulkoa päin, maisemaa hallitsevina monumentteina. Täällä se pitää sisällään koteja. Haluttuja, rakastettuja koteja, joihin tulee parikin sataa hakemusta. Asuntoja vapautuu harvoin, ja uudet asukkaat valitaan hakemusten joukosta arpomalla.
Nyt mennään jo toisella peruskorjauskierroksella, mikä tarkoittaa myös reilun neljänkymmenen vuoden aikana tehtyjen korjausten onnistumisen arviointia.
Restaurointipäällikkö Miia Perkkiö sanoo, että asuntojen korjauksia tulee aina ajatella restaurointina siitäkin huolimatta, että välillä vain esimerkiksi maalataan aiemmin maalatut pinnat samaan sävyyn. Korjaustyöt on suunniteltava ja toteutettava tarkkaan harkiten.
”Kun kyseessä on parhaassa tapauksessa yli 200-vuotias rakennus, restaurointiperiaatteiden tulee olla kaiken pohjana.”
”Asuminen on ilman muuta elintärkeä osa Suomenlinnaa, ja teemme parhaamme taataksemme asukkaille laadukkaat olot, mutta nykyasunnoille asetettuja standardeja ei täällä aina tavoiteta ilman, että menetettäisiin paljon arvokasta. Siksi lähtökohtana tuleekin olla, että vanhaa ei yritetä muuttaa nykyaikaiseksi”, pohtii restaurointipäällikkö Perkkiö.
Suomenlinnassa arkkitehdeilla on harvinainen mahdollisuus keskustella suoraan työn tekijöiden kanssa ja saada välitöntä palautetta suunnitelmista. Hoitokunnalla on omat verstastilat, ja iso osa korjaustöistä tehdään omana työnä. Asuntokorjauksia tehdään jatkuvasti pienistä huoltomaalaustöistä vaativiin kosteusvauriokorjauksiin.
Koti kasarmissa
Kuolleessa kaupungissa on nyt hiljaista. Silloin kun Tenalji von Fersenissä on juhlat, musiikki kaikuu umpinaisella sisäpihalla. Sen toisella laidalla, entisissä vankikasarmeissa, asutaan.
Pihan korkeimmalta kohdalta on otettu vuonna 1918 kuva punavangeista, jotka jonottavat ruokaa. Kun katsoo kuvassa jonon etupäähän, ollaan tämän oven edessä. Astutaan sisään Puolibastioni Hjärnen porrashuoneeseen ja siitä asuntoon, joka odottaa perusteellista korjausta.
Maantasokerroksen yksiöstä löytyi mittava kosteusvaurio, ja tutkimusten jälkeen puiset alapohjarakenteet purettiin kokonaan. Hienoaineista maata haluttiin kaivaa pois kapillaarisuuden poistamiseksi. Museoviraston valvomissa kaivauksissa löytyi 1900-luvun alun venäläisiä tiiliä ja eläinten luita, tavallista Suomenlinnassa. Mitä tahansa täällä kaivetaan, arkeologinen valvonta on tarpeen.
Seuraavaksi selvitetään, miten kalliopintaa pitkin valuva pintavesi saataisiin pysymään rakennusvaipan ulkopuolella.
Maailmanperintökohteen säännöt
Maailmanperintökohteiden hoitoa ja käyttöä ohjaavat selkeät säännöt. Jatkuva seuranta, englanniksi monitoring, on maailmanperintökohteiden erityisominaisuus.
”Voidaan myös pohtia, miten paljon suojelumääräyksistä on mahdollista joustaa, jos asumismukavuus niin vaatii. Missä kulkee se raja, jota emme voi ylittää?”, pohtii Sohini Nandi, Intiassa ja Iso-Britanniassa opiskellut konservointiarkkitehti, joka työskentelee parhaillaan harjoittelijana Suomenlinnassa.
Hän tarkastelee työssään mm. maailmanperintöperiaatteita osana helsinkiläisen kaupunginosan elämää ja pääsee samalla vertailemaan havaintojaan aiemman työuransa aikana kertyneisiin kokemuksiin muiden maiden maailmanperintökohteista.
Eletty tila on mahdottomuus ilman käyttäjiään. Siksi myös suojellussa ympäristössä käydään jatkuvaa vuoropuhelua nykyajan elämisen tarpeiden ja säilytettävien arvojen välillä.
”On tärkeää muistaa joustavuus. Suomenlinna ei ole museo vaan elävä ympäristö, koti monelle”, Nandi sanoo.
Rakennukset on pidettävä terveinä ja kunnossa, mutta ratkaisut eivät saa hävittää niitä arvoja, joiden ansiosta Suomenlinna on valittu maailmanperintökohteiden joukkoon. Hyvä korjaus on sellainen, että sen voi tarvittaessa purkaa alkuperäistä vahingoittamatta. Ratkaisut eivät saa olla peruuttamattomia.
Suomenlinnan suojelua on ehkä pidetty itsestään selvänä, mutta rakennussuojelulailla se suojeltiin vasta kuluvan vuoden alussa. Asemakaavoitus on käynnissä, ja suojelumääräysten tulkintoja tarkennetaan keskusteluissa Museoviraston kanssa.
Paikan hengen säilyttämisen paradoksi
Viisas restaurointi hyväksyy rakennukseen tallentuneet kerrokset eikä automaattisesti poista uudempaa, ellei se ole aiheuttanut rakennuksessa haittaa. Lähes viiteenkymmeneen hoitokuntavuoteen mahtuu paitsi valtavasti työtä, myös ajassa tapahtuneita arvovalintoja.
Se, mikä rakennukseen esteettisesti sopii tai historiallisesti kuuluu, on osittain mielipidekysymys. Onko järkevää valita nyt neutraaleja sävyjä, jotta uudemmat kerrokset eivät korostu vanhempien kustannuksella? Vai olisiko sittenkin hyvä ottaa käyttöön näyttävät värit siellä, missä niitä on aiemminkin käytetty? Jättää koristemaalausten säilyneet fragmentit näkyviin vai konservoida ja peittää ne, jotta ne eivät enempää krakeloidu? Mikä itse asiassa on autenttista, kun kaikki kerrokset kertovat eletystä tilasta ja vaihtuvista vaiheista?
Välillä kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, mutta huolellisen tutkimustyön perusteella alkaa useimmiten hahmottua se, mikä oikeastaan on olennaista.
”Vaasan kasarmia modernisoitiin raskaalla kädellä 1970-luvulla. Nyt käynnissä olevassa peruskorjauksessa halutaan säilyttää myös sen ajan henkeä asunnoissa”, kertoo arkkitehti Tiina Koskenniemi, joka vetää peruskorjausprojektia rakennuttajana yhdessä rakennusmestari Heikki Malisen kanssa.
”Täällä 70-lukua vanhempia kerrostumia ei juuri ollut säilynyt porrashuoneita ja ulkoseiniä lukuun ottamatta. Rakennus oli päässyt huonoon kuntoon, ja puuvälipohjien tilalle valettiin ensimmäisessä peruskorjauksessa massiivibetoniset kasettirakenteet. Täällä 1700-luku yhdistyy Le Corbusierin modernismiin kiinnostavalla tavalla.”
Vanhimmat volyymiin ja muotoon liittyvät ominaisuudet säilytetään nytkin: holvatut katot jätetään näkyviin siellä, missä niitä on. 1970-luvun peruskorjauksessa huonejako meni uusiksi, ja asuntoihin rakennettiin parvet. Nämä ratkaisut säilytetään ja keittiökalusteet kunnostetaan.
Kävelykokouksissa lähdetään ”maastoon” keskustelemaan työssä ajankohtaisista asioista vapaamuotoisen pohdinnan merkeissä. Asuntokorjauksia käsitelleeseen kävelyyn ja keskusteluihin osallistuivat ja tähän artikkeliin ajatuksiaan antoivat myös arkkitehti Marianne Lehtimäki, rakennusarkkitehtiopiskelija Hanna Leppänen, rakennusmestari Heikki Malinen, talotekniikan asiantuntija Tomi Nykänen, rakennuttaja Martti Pitkänen ja arkkitehtiylioppilas Vili Sallinen.
Saaressa ilmastonmuutos tuntuu jo
Etenevä ilmastonmuutos tuo vääjäämättä lisää ratkaistavaa myös asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Rakenteet kastuvat entistä pahemmin sateiden runsastuessa, hulevedet ja kapillaarinen kosteus lisääntyvät, tuuli painaa vettä ikkunoista ja tuuletusräppänöistä sisään. Muuttuvia olosuhteita tarkkaillaan jatkuvasti, ja tutkitaan koeluontoisesti myös uusien teknisten ratkaisujen sopivuutta historialliseen kohteeseen esimerkiksi kosteutta rakenteista mittaavien anturien muodossa.
Kosteusteknisen toimivuuden periaatteet eivät tietenkään muutu miksikään, on vain ymmärrettävä, että vesi on jatkossa yhä enemmän läsnä pisaroina ja höyrynä. Se asettaa kunnossapidolle suuria haasteita ja kiireitä.
Insinööri Juha Rajaharju on tutkinut opinnäytetyössään ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomenlinnan kulttuuriperinnölle. Selvitystyö jatkuu nyt hoitokunnan leivissä.
Vanhassa talossa asumisen taito?
Valinnat rakennusten käytöstä tehdään yhä 1970-luvun käyttösuunnitelman ajamina: haluttiin tehdä uusia ja ylläpitää olevia asuntoja, vaikka esimerkiksi kasarmirakennuksilla on ollut aivan toisenlainen luonne. Ne ovat olleet majoitustilaa, joissa esimerkiksi luonnonvalo on ollut toissijaista. Sotilasjohdon asunnot oli toki varustettu suurilla ikkunoilla, ja niissä on asunnoille tyypillisiä tilasarjoja – ja valtavan suuria huoneita.
Jouko Piilola on arkkitehti, joka päätyi Suomenlinnaan suorittamaan siviilipalvelustaan vuonna 1996. Sen jälkeen hän haki silloisen tyttöystävänsä kanssa asuntoa saaresta ja saikin sellaisen. 26 vuotta suokkilaisuutta on juuri tullut täyteen.
”Arkkitehtina kiinnitän elinympäristöni viihtyisyyteen ja kauneuteen paljon huomiota. Suomenlinnassa on puitteiden lisäksi arvokasta myös sosiaalisuus: se on kuin pieni kylä suuressa kaupungissa.”
”Täällä on hyvä asua. Asunnot ovat nykystandardien mukaisia kaikkine mukavuuksineen. Haastavat ilmasto-olosuhteet, riippuvuus lautta-aikatauluista ja kesän turismiryntäys on hyväksyttävä vastapainona ainutlaatuiselle ympäristölle.”
”Korjausvelkaa täällä selvästi on, resurssit eivät ole ihan sellaiset kuin tällainen kohde ansaitsisi. Ylläpito näyttäytyy välillä asukkaalle reagointina ongelmiin eli vähän liian myöhään tehtyihin korjauksiin”, Piilola harmittelee, mutta samalla ymmärtää resurssien rajallisuuden.
Nykymukavuudet ovat tulleet Suomenlinnan asuntoihin vähitellen. Vielä 1980-luvulla osa asuinrakennuksista oli vailla kunnallistekniikkaa, ja kaukolämpö korvasi puulämmityksen sitäkin myöhemmin. Muutamiin rakennuksiin on asennettu koneellinen poisto ilmanvaihtoa vauhdittamaan, mutta valtaosa nojaa yhä painovoimaiseen.
Suomenlinnassa asujat ovat tottuneet fortuskoihin, pieniin avattaviin tuuletusikkunoihin isomman ikkunanpuitteen osana. Ikkunatuuletuksen perinne pysyykin täällä vahvana. Paikka myös opettaa asujiaan mukautumaan sen asettamiin puitteisiin.
Halla Savisaari
Arkkitehti, Suomenlinnan hoitokunta.
Rakennusrestaurointiartesaani, rakennusarkkitehti (amk), HuK (perinteentutkimus).
Kuvat: Matti Karjanoja, Halla Savisaari, Museovirasto, Kati Manner.
Lue lisää:
Amper, Reetta ja Lahdenmäki, Heikki (2010): Suomenlinnan kunnostus ja uusi käyttö. Suomenlinnan hoitokunta, Helsinki.
Rajaharju, Juha (2022): Ilmastonmuutos Suomenlinnassa: selvitys ilmastonmuutoksen vaikutuksista aineelliseen kulttuuriperintöön. Opinnäytetyö, LAB-ammattikorkeakoulu.
